Akademisches Auslandsamt, tuttavallisemmin AAA vastaa meidän vaihtareiden majoituksesta. Syyskaudella emme juuri rasittaneet päätämme majoituksen murheista, kunhan vain kokeilimme selviytyä arjesta. Nyt kevätkauden alkajaisiksi törmäsimme outoon ilmiöön: AAA:n asuntopolitiikkaan.

Näyttäisi siltä, että meidät vaihtarit pyritään majoittamaan siten, että ne jotka puhuvat vahvaa englantia, ovat keskenään ja ne joiden vahvempi kieli on saksa, majoitetaan omaan soluun. Jos saman kielen puhujia on enemmän, nämä pyritään järjestämään siten että samasta maanosasta tulevat ihmiset päätyvät asumaan samaan kämppään. Ja ilmeisesti täällä on jopa tyttö- ja poikasoluja erikseen. Koomiseksi tilanteen tekee mm. jenkkiystäviemme solu: Dillan tilitti että heidän kämppään tulee vain ja ainoastaan muita jenkkityttöjä, joista yksi on jopa hänen omasta yliopistostaan. Käytännön tasolla tämä johtaa siihen, että et juuri tutustu kuin saman taustan ja saman kielen omaaviin ihmisiin. Kulttuurikokemukset Saksasta saattavat jäädä aika minimaalisiksi, samoin kuin kulttuurinvaihto ja sopeutuminen.

Noh, tämä asetelma muuttui äkkiä henkilökohtaiseksi, sillä kämppiksemme Béla oli vaihtamassa jaetusta huoneesta omaan huoneeseen. Hän halusi muuttaa käytävällä vastapäätä olevaan huoneeseen. Tämä poiki yllättäen kalabaliikin, sillä AAA oli keksinyt antaa hänelle yksiön.... mutta seuraavasta talosta! Bélan vahvempi kieli on saksa, joten hän puhuukin sitä meille enimmäkseen, huonon englannin lisäksi. Meidän muiden vahvempi kieli on englanti. Tästä kielitaidosta johtuen AAA halusi Bélan muuttavan "saksankieliseen" soluun. Bélaa ajatus ei kiinnostanut pätkääkään. Hänen tilalle soluumme kaavailtiin poikaa, jonka vahvin kieli on englanti. Solumme olisi muuttunut siis täysin englannin kieliseksi.

Juttelimme asiasta kämppämme muiden opiskelijoiden kanssa ja tulimme pian siihen tulokseen et homma on perseestä! Béla on mukava tyyppi ja haluamme pitää hänet solussamme. Tulimme sentään vaihtoon, oppiaksemme saksan kieltä ja tutustuaksemme erilaisiin ihmisiin. Jos Béla pakotetaan muuttamaan pois asunnostamme, niin meidän saksan kielen puhuminen typistyy kaupan kassan kanssa käytävän keskustelun tasolle, eli lähelle nollaa. Tottakai me suomalaiset saamme ihan mukavasti kielikylpyä pelkästään puhumalla englantia keittiössä, mutta toisin on kanadalaisen ja singaporelaisen kämppiksemme laita, jotka puhuvat englantia äidinkielenään. Mikäs pointti on tulla Saksaan asti, jotta voisi puhua englantia?

Noh, kiihtyneenä tällaisista ajatuksista, päätimme kirjoitta ystävällisen kirjeen AAA:lle tunteistamme ja ajatuksistamme Bélan muuttoa ja vaihtomme mielekkyyttä kohtaan. Mikäs siinä, ei meillä ole mitään hävittävää! Yllättäen AAA sitten vastasi vetoomukseemme ja tarjosi vaihtoehtoa, jolla Béla saisi huoneen solustamme. Aktiivisuus palkittiin. :)

Tänään on 3.10, Saksan jälleenyhdistymisen vuosipäivä. Vaihatarin näkökulmasta tämä on vain vapaapäivä, paikalliset tuntuivat ottavan enemmän irti keskellä viikkoa olevasta vapaasta. Eilen illalla kaduilla näkyi paljon miehiä istuskelemassa kaljapullot käsissä. Tosin, en tiedä onko kyseessä saksalainen tapa, vai pelkästään meidän turkkilais-italialais-kreikkalais -ghettomme erikoisuus. Naisia ei kaduilla näy iltaisin. Eikä varsinkaan kaljoittelemassa.

Eilen kävimme juttelemassa Mannheimin yliopiston vaihto-koordinaattorimme kanssa. Hän oli todella ystävällinen ja kyseli opiskeluidemme käynnistymisestä. Kun kerroimme kursseistamme, hän totesi että olemme nuorempien professorien järjestämillä kursseilla. Ilmeisesti Mannheimin yliopiston vanhemmat professorit ajattelevat, että saksankielen tulisi olla kansainvälisen tutkimuksen kieli, joten he kieltäytyvät opettamasta kurssejaan englanniksi. Onneksemme nuoremmat proffat ajattelevat vähän avarammin.


Fakultät für Mathematik und Informatik, elikkäs matikan ja informatikin laitois. Täällä me sanotaan kaikille, et me opiskellaan Informatiikkiä. Jos jää vielä epäselväksi, ni selitys on "Computer science".

Opiskeluista täytyy sen verran todeta, että vaikeaa on. Luennoilla, kaikkien puhuessa vierasta kieltä, ymmärtäminen voi olla vähän niin ja näin. Asiakin kun on vieläpä teknistä, jonka sulattelemiseen tarvitsisi aikaa. Oma haasteensa ovat myös harjoitukset. Kysymyksen ymmärtäminen oikein on haaste sinäänsä. Pari kertaa huomasin, että lähdin käsittelemään ongelmaa ihan eritavalla, kuin muut, ja metsäänhän se meni... Olen kuitenkin optimistinen opintojen suhteen. Tutuistuimme Kolumbialaiseen vaihto-opiskelijaan, joka käy samoja Informatikin kursseja, kuin mekin. Häneltä sain aika kattavan valikoiman englanninkielisiä pdf-kirjoja, joista on kohtuullisen helppoa opiskella asia uudelleen, jos se ei luennolla kunnolla auennut. Esim. XML for dummies on yksi suosikeistani: Asia selitetään niin perusteellisesti, että välillä ikävystyttää.

Yleisesti, vaihto-opiskelu on aika kuluttavaa. Pelkästään keittiössä käyminen voi olla haaste, sillä keittiössä tapaat mahdollisesti kämppiksiä, jolloin edessä on englannin- tai saksankielistä smalltalkkia. Onneksi englanninkielentaito alkaa olla jo sillä asteella, että smalltalk ei vaadi kummempia ponnisteluja. Aluksi se oli toki uuvuttavaa. Kaupassa käyntikin oli haaste kielimuurin takia: Keskustelu kassan kanssa saattoi tyssätä siihen, että en ymmärtänyt a) haluanko muovipussin, b) haluanko vaatteiden hengarit, c) maksukortti ei käy, puuttuu allekirjoitus tai muuta hämminkiä, d) omistanko paikan jäsenkorttia... Noh, jospa tämä hellittäisi sitten, kun saksankielentaito on paremmin hanskassa. Apteekissa asiointikin oli oma haaste, kun ei vielä osaa selittää flunssaa. Mutta toisaalta, minun ei tarvinnut kun avata suuni ja antaa käheä ääninäyte, niin apteekkari ymmärsi heti vaivan laadun.

Muuten sopeutuminen tänne ei ole ollut ongelma. Ratikassa ja paikallisbusseissa matkustelu on arkipäivää. Ruoka on suhteellisen samanlaista täällä, kuin suomessakin. Ainoastaan valmisruokien suolamäärä on shokeeraava! Mensan ruuat ovat lähes poikkeuksetta kauhean suolaisia. Leikkelemakkarat ja nakit ovat suolaisia. Jopa salaattikastikkeet ovat suolaisia. En uskalla edes arvata, mikä on verenpaine nykyään tällä ruokavaliolla. Päädyimme kuitenkin kultsin kanssa kokkailemaan paljon kämpillä, jolloin voimme kiertää valmisruokien suolaongelmaa.




Eilen illalla kävimme taas vaihteeksi kävelemässä Rheinin rannalla ja ruokimme joutsenia. Parveen oli ilmestynyt pari nuorta joutsenta vanhempiensa valvovan silmän alla. Kanaalia terrorisoi tavallisesti yksi joutsenpariskunta: Aina, kun menemme ruokkimaan parvea, pariskunta ajaa komeasti pörhistellen muut pois. Eilen terroristipariskunta sai tosin tiukkaa vastusta The Vanhemmilta, jotka suojelivat kahta poikastaan. Komeaa katseltavaa tuo joutsenten pörhistely.

Eilen matkustimme Müncheniin tutustumaan Octoberfestiin. Seurueessamme oli lisäkseni kultsi, Yin, Nadine ja Natalia. Juna Mannheimistä Müncheniin lähti aamu 8:30 ja olimme perillä n. 11:30. Paluukyyti oli varattu sunnuntai-aamulle klo 6:30. Reissu toteutettiin opiskelijahenkeen sissityylillä, eli emme varanneet hotellia paikan päältä, vaan päätimme valvoa junan lähtöön asti.

Junamatka oli mielenkiintoinen, maisemat olivat kauniita. Vaikka olimme heränneet varhain (oman mittapuumme mukaan), emme pystyneet nukkumaan. Testasimme kultsin kanssa junan kahvin, joka osoittautua melkoisen kalliiksi kuraksi.


Münchenin rautatieasema tullessamme.

Münhenissä suunnistimme väkijoukon mukana juhlapaikalle, joka osoittautui ruuhkaiseksi: Jonoja oli kaikkialle. Aloitin festarin jonottamalla rahaa automaatista. Kultsin kanssa totesimme ruuan olevan festaripaikalla kallista, joten kävelimme parin korttelin matkan lähimpään Döner-paikkaan. Döneri tarkoittaa täällä jotain lampaanliha-kebab-viritystä, eli suomeksi, kohtuullisen hintaista pikaruokaa. Tosin, tuntui että koko kaupunki oli nostanut festareita varten hintojaan. Rahat pois kaljaturisteilta. Kävimme vielä Getränkenmarketissa  (kalja- ja limpparikauppa) ostamassa vähän weissbieriä ja asetuimme paikallisten nuorten seuraksi kirkon nurmikolle piknikille.


Paikallisia nuoria lepäilemässä kirkon nurmikolla. Paikalla oli myös piknik-porukoita.

Syysaurinko paistoi kuumasti ja nurtsilla viihtyi katsellessa ohikulkevia ihmisiä hassuissa vaatteissaan. Tulimme siihen johtopäätökseen, että saksalaisille Octoberfest on iso kännijuhla, jonka ajaksi miehet pukevat päällee liivilliset nahkashortsit (lederhose), pitkät sukat ja kauluspaidan, naisten pukeutuessa mekkoon, johon kuuluu liiviosa joka puristaa tissit lähestulkoon ulos avarasta kaula-aukosta. Arvailimme, että saksassa on syntyvyyspiikki kesällä, samaan tapaan kuin suomessa on keväällä juhannuksen vaikutuksesta...


Olutteltan katto. Olutteltat olivat valtavia. Siitä huolimatta, niihin ei päässyt ruuhkan takia sisään. Ihmisiä oli suomalaisen mittapuun mukaan ahdistavan paljon.

Festarialue oli ruuhkainen, isoihin juomatelttoihin oli massiiviset jonotusrykelmän (saksalaiset eivät osaa jonottaa: He muodostavat ison ja tiiviin rykelmän ja sisääntulo tapahtuu röyhkeysjärjestyksessä). Massa ei juuri telttoihin sisään liikkunut, joten monen turhan jonotusyrityksen jälkeen onnistuimme löytämään pienemmän oluttalon, jonne pääsimme sisään. Sisälle ei ollut ruuhkaa. Portsarit ottivat sisään täsmälleen istumapaikkojen verran ihmisiä. Tarjoilijat juoksuttivat olutta pöytään ja ruokaakin olisi ollut mahdollista tilata. Kauhukseni ihmiset polttivat pöydissä ja pirtinpöytämäiset pöydät olivat niin tiiviisti, että savua ei päässyt karkuun. Muutenkin inhoan yli kaiken ruuhkassa polttajia, erityisesti saksassa, koska massan keskeltä on vaikea lähteä väistämään savua.



Kultsi ja festarihankinta: Octoberfest huopahattu. Ehkäpä tämä hankinta pääsee jatkoköyttöön suomalaisilla festareilla taikka vappuna. Olutteltta sisältä.


Tarjoilijatar uniformussaan. Litrainen tuoppi olutta maksoi suunnilleen 7,8€. Kallista lystiä saksan yleiseen hintatasoon verrattuna.


Kultsi ja italialainen tuttavuutemme. Italialaiset käyttävät käsiään hassusti puhuessaan. Lähes yhtä koomista oli katsoa, kun kultsi alkoi takaisin puhuessaan käyttämään saman tyyppisiä eleitä. Niin ne tavat tarttuu. Uudet tuttavuutemme saivat vakuutettua meidät Italianmatkan välttämättömyydestä.


Tivolilaite. Kultsi sai houkuteltua minut tuonne. Ei oikeastaan tuntunut missään paitsi lompakossa. 4,5€/nenä/kierros on aika kova hinta.


Jostain syystä kirkon ovet olivat auki keskellä yötä. Tottakai kävimme kultsin kanssa tutustumassa sisällä. Tosin, paikan hiljainen ja harras tunnelma ei tukenut juhlafiilistä, joten jatkoimme pian matkaa.


Kirkko sisältä ja ulkoa. Huomaa juhlija kusemassa kirkon seinustalle. Niin paljon kuin suomalaisia morkataankin huonoista juomatavoista, niin pakko todeta: Kyllä sitä saksassakin osataan pöljäillä kännissä. Tosin... tapasimme ainakin pari suomalaisporukkaakin täällä.

Festarialue meni kiinni suunnilleen yhdentoista aikoihin illalla. Siirryimme istukselemaan paikalliseen pystypubiin. Tunnelma oli kiihkeä, italialaisten laulaessa jotain biisiä. Liittyy jotenkin jalkapalloon. Kultsilla taitaa olla yksityiskohtaisempi käsitys italialaisten jalkapallofanien ilonaiheista. Pubikierroksella tapasimme myös kämppiksemme Evanin ja Derekin, sekä tutun porukan jenkkejä. Istuskelimme loppuillan pystybaareissa ja ruokapaikoissa, vaihtaen paikkaa aina sitämukaa, kun ne menivät kiinni. Lopulta päädyimme juna-aseman lattialle nukkumaan. Lattia oli täynnä unisia matkalaisia. Mutta, tilaa oli kaikille ja lattialla ei ollut edes kovin kylmä, joten reppua pään alle ja unta palloon. Parin tunnin päästä vartijat ajoivat meidät ylös ja siirryimme kärvistelemmään asemalaiturille junamme viereen. Pienen odottelun jälkeen pääsimme junaan nukkumaan. Hädin tuskin muistan junan lähtöä.


Paluumatka sujui nopeasti nukkuessa. Aamu Mannheimissä oli häikäisevän kirkas ja pakenimme mahdollisimman nopeasti kämppäämme nukkumaan.

Summasummarum: Octoberfest oli megaluokan turisti/juottolarysä. Bad Dürkheimin viinijuhliin verrattuna Münchenin Octoberfest oli kalliimpi ja ruuhkaisampi. Olutfestarit, joilla ei saa olutta, sillä olutta tarjoiltiin vain olutteltoissa, joihin taas ei päässyt ruuhkan takia edes sisään. Johtopäätöksemme koko reissusta oli: Kun olet nähnyt yhdet saksalaiset festarit, olet nähnyt ne kaikki!

"Ich heisse Feliza.
Ich bin fünf und zwanzig Jahre alt.
Ich studiere an der Uni.
Ich Wohne in Mannheim."

Tänään minulla oli elämäni kolmas saksantunti. Opettaja on osoittautunut oikein mukavaksi ja sympaattiseksi. Kielen opiskelu on lähtenyt kivasti käyntiin. Tajusin et suomalaisena minulle on yllättävän helppoa ääntää saksalaisittain.. kun kuuntelin kuinka englantia äidinkielenään puhuvat takkuilivat äänteiden kanssa. Itseasiassa pelottaa, että opettaja pitää mua taitavampana, kuin olenkaan ja vaatii minulta liikaa, koska osaan ääntää lähes heti oikein. Noh, jospa minä saksaa sitten oppisin.. passiivinen sanavarasto on jo hyvin kehittynyt, kun ympäristö on mitä on. Mukavaa kun alkaa ymmärtää sanan sieltä, toisen täältä. :)

Kiitokset tosiaan Kultsin isälle, joka on meille lähetellyt saksan alkeiden oppikirjoja. Helpottaa vähän opiskelua, kun muuten kurssilla puhutaan vain saksaa ja hätätapauksessa englantia. Oikeastaan vasta nyt ymmärrän, kuinka vahva englannin kielen taito minulla on, kun joutuu aloittamaan toisen kielen täysin alkeista. Mutta onneksi on edes vahva englanti. Ja kun kämppiksinä on jenkkejä, niin puhekieli keittiössä on usein juuri englanti.. ties vaikka tämän vaihtarivuoden satona minulle kehittyy vahvempi englanti saksan sijaan.

Eilettäin olimme Neustadissa retkellä, jonka järjesti Business Schoolin International relations -yksikkö. Käytännössä ihmettelimme Neustadia samalla porukalla kuin VISUMin bileissä yleensäkin. Sattumalta meidän asunnon porukasta oli puolet innostunut lähtemään reissulle, joten tuttuja oli yhden reissun tarpeisiin. Onnistuin hakemaan uuden digitaalikamerani postista juuri ennen lähtöä, joten reissusta on tallentunut kiitettävä määrä kuvallista materiaalia.


Tässä sitä ihmetellään Neustadin asemalla et mitähän sitä tehtäis. Kuvassa vasemmalta lukien Kultsi, Derek, Rajiv ja Neela.


Me patsastellaan


Jostain kumman syystä retken vetäjät olivat nähneet aiheelliseksi järjestää meille Amazing Race -tyyppisen kisan Neustadiin. Tässä on ryhmämme: 37. Ai mistä nimi tulee? Me asutaan kaikki Hafenstrasse 37:ssa, ylimmässä kerroksessa. Meille jaettiin kartat ja nippu A4:sia kysymyksineen. Tarkoituksena löytää paikkoja ja tietoja kaupungista.


Kaupunki oli täynnä mitä mielikuvituksellisempia suihkulähteitä ja pieniä idyllisiä kahviloita ja baareja. Ryyditettynä toki viini-, tupakka- ja vaatekaupoilla. Kuvassa osa The Elwedritsche-fountain:sta.




Yksityiskohtia suihkulähteestä, näitä öttiäisiä oli paljon. Hahmot olivat uniikkeja sekoituksia, joilla oli ihmisen, linnun ja muiden eläinten piirteitä. Jäi vaikutelma että taiteilija oli hakenut inspiraatiota suihkulähteeseen nauttimalla sieniä tai ehkäpä aamuyön liskoista...



Välipalatauko. Pieni kahvila oli rakennettu muurien suojaan sisäpihalle puutarhaan. Meille tarjoiltiin paikallista erikoisuutta "Dampfnudel":ia vaniljakastikkeessa. Kyseessä oli siis kuohkea, suolainen pulla, jota dipattiin kastikkeessa. Maku oli ihan ok. Tauon ykköshitti oli silti kivennäisvesi: Kaduilla vaeltaminen on tuskaisen kuumaa puuhaa.


Pojat maanittelevat tarjoilijalta vastauksia kysymyksiin. Itse ravintola oli huolella sisustettu ja idyllinen, kuten koko kaupunki


Viiniköynnökset kiipeilivät pitkin valkoisiksi rapattujen talojen seiniä


Tässä naapurustossa minä haluaisin asua.


Näkymä torilta. Suihkulähde on harvinaisen tylsä. Yrittää kai olla arvokas. Taustalla Stiftskirche eli kirkko.


Suihkulähde. Esittää hedelmäpuuta, jonka rungossa on naisen hahmo, toisella puolella miehen. Lähteen reaunalla on omena ja toisella puolella käärme, jolla on naisen pää. Raamattua vähänkin tuntevilla pitäisi nyt raksuttaa.


Viinitalon edusta. Täällä tyhjiä pulloja ei nakella kadulle, vaan asetellaan telineisiin.


Neustadin rautatieasemalla on tupakoitsijat pistetty ruotuun, tai siis, ruutuun. Kultsi tupakoi keltaisessa laatikossa. Huomatkaa "onnellinen ilme".


Kävimme tutustumassa Mussbahissa Johanniitta-ritarien kartanoon. He huolehtivat kylän puolustuksesta ja keräsivät suojelurahoina eli veroina viljaa ja maataloustuotteita kyläläisiltä.


Tumbs. Eli hautoja? Muistomerkeiltä nuo enemmän näyttivät.


Viininmaistelua. Pöydässä oli suolatikkuja suun neutraloimiseksi mauista viinien välillä, sekä vettä lasin huuhtomiseen. Maistelimme neljää eri viiniä. Kultsin kanssa päädyimme lopulta ostamaan mukaan muutaman pullollisen. Hinnat olivat ihan ok, halpaa suomen hintoihin verrattuna, kallista Lidlin viineihin verrattuna. Täällä saa Lidlistä perus viinipullon n. 1,5€:n kohtuulliseen hintaan.


Neela ja Kultsi neutraloivat makuja suusta.


Tulimme suunnistuskisassa 2&3. sijalle. Palkintona koko joukkue sai Neustad-snapsilasit. Kultsi suosittelee!!


Lopuksi tutustuimme Viinitaloon. Pihalle oli rakennettu paljon pöytiä, joiden ääressä paikalliset istuivat piknikillä eväskoreineen nauttien viinipanimon "Uutta viiniä". Uusi viini oli sameaa, mutta maku oli erinomainen. Paikalliset ostivat sitä omiin pulloihin. Hinta oli edullinen, 0,5l viiniä kouraisi kukaron pohjaa 1,8€:n verran.


Tutustuimme myös viininpanemisen saloihin. Täällä viinejä kypsytetään tynnyreissä. Ekakuvassa Kultsi poseeraa tynnyrin kanssa, nauttien talon tuotetta, taustalla Rajiv, tai oikeastaan Rajivin hymy.


Tunnelmia pöydistä. Ihmisillä oli nälkä ja pizzan sukuiset juustoleivät tekivät kauppansa.